Ollaan taas päästy talvitauon jälkeen agilityn makuun Pepin kanssa. Olen pyhästi päättänyt, että tänä vuonna (viimeistään syksyllä) vihdoin korkataan viralliset kisat. Itselläni on niin vähän kisakokemusta agilityn saralla, että on pakko alkaa saada siihen vähän tuntumaa, jotta treenaamisesta tulisi myös tavoitteellisempaa ja ehkä myös suunnitelmallisempaa. Kisoissa sitten todella näkee, että mitkä jutut vaativat harjoittelua.

Eilen oli kolmannet kevätkauden treenit ja tehtiin kovasti irtoamisharjoituksia, jotka ovat erittäin käytännöllisiä meidän kannalta. Peppi irtoaa jo todella paljon paremmin kuin esimerkiksi viime kesänä, joten eteenpäin ollaan tässä menty. Itseasiassa voisin itse luottaa enemmän koiraan, sillä rynnin liikaa koiran vierelle vanhasta tottumuksesta, jolloin minun piti olla hyvin lähellä ohjaamassa Peppiä, jotta se ei olisi tullut esteestä ohi.

Toinen teema oli pituus ja keinu. Pituudessa ei meillä ongelmia (minien pituus on meille melkoisen lyhyt...). Keinuhan sen sijaan on aina ollut meille pienimuotoinen ongelma. Päätettiin kuitenkin kouluttajan kanssa, että ei ruveta himmailemaan keinun kanssa, koska se saattaa pahentaa arkailua, joten otettiin oikea "keinuryöppy" :o). Eli me tehtiin keinu varmaan yli kymmenen kertaa ihan putkeen ja hirveet kehumiset juuri siinä kohtaa kun toista rupesi vähän pelottamaan. Pia laittoi namia ja otti keinua vastaan, jottei pääsisi kovasti rämähtämään. Lopuksi voitiin mennä ilman vastaanottamista ja huomattiin, että itseasiassa Peppi ei niinkään jännitä sitä rämähdystä vaan sitä kun keinu alkaa laskemaan alaspäin. Hyvin saatiin tehtyä eikä into mennä keinulle ainakaan laskenut, päinvastoin.

Kotitehtäväksi saatiin lähdössä pysymisen harjoittelua, jota olen kyllä nyt vahvistanut todella paljon myös treeneissä ja varmuutta on tullut tähän roimasti lisää. Kokeilin eilenkin kaikenlaisia erilaisia liikkeitä, joihin Peppi lähdössä reagoisi ja jos varasti, palautin paikalle ja palkkasin kun pysyi nätisti kaikista käsiliikkeistä huolimatta.